Yhtenä ohjelmista tehtiin kulttuurimatkaohjelma KULMAT yhteistyössä VikinLinen, Ravintola Gula Villan, sekä VisitSwedenin kanssa.
KULMAT Jakso 4. editissä |
Kävimme neljän tytön porukalla marraksuussa Tukholmassa kuvaamassa pienimuotoinen kulttuurimatkaohjelma, joka sai ensi-iltansa Ylä-Pirkanmaan paikallistelevisiossa viime tammikuussa. Ohjelma on vihdoin saavuttanut internetin upean mahdollisuuksien maailman ja ensimmäinen jakso on ladattu YouTubeen kaikkien katsottavaksi.
Ohjelma on ennemänkin matkapäiväkirja kuin sellainen perus Matkapassi -tyyppinen pläjäys. Tarkoitus oli ensin tehdä perus rento ja faktaa sisältävä ohjelma, mutta leikkauspöydällä huomasimme, että tällainen 'villimpi' ote sopii ohjelmalle paremmin. Se tuo persoonaa kuten sen oli alunperinkin tarkoitus tehdä, mutta ei vain päässyt sinne asti vanhan kaavan mukaan.
KULMAT tuo uutta näkökulmaa matkustamiseen ja sen mahdollisuuksiin. Ohjelmassa käydään läpi vaikeuksiamme saada majapaikkaa ja siitä saa selville millaista matkaohjelman teko oikeasti on. Ohjelma perustuu kulissien takana olemiseen.
Jokaisessa jaksossa haastatellaan mielenkiintoisia ruotsalaisia henkilöitä ja vieraillaan mahtavissa paikoissa.
Mitä mieltä olitte ensimmäisestä jaksosta?
No comments:
Post a Comment